Sata-Tenniksen juhlavuosi 2021

SATAN JUHLAVUOSI 2021!

Hyvää uutta vuotta 2021!

Sata-Tennis täyttää 40 vuotta tänä vuonna. Seura perustettiin vuonna 1981. Nimi Sata tulee siitä, että vuonna 1981 oli kulunut 100 vuotta, kun tennistä pelattiin ensimmäisen kerran Laajasalossa.

Satan virallista syntymäpäivää vietetään maaliskuussa, jolloin meillä on jäsenille pieni yllätys.

Juhlavuodelle olemme suunnitelleet paljon erilaisia tapahtumia. Tapahtumakalenteri on tosin jo mennyt moneen kertaan uusiksi, kun olemme aikatauluttaneet tapahtumia uusien koronasuositusten mukaisesti. Viimeisin versio päivittyy kotisivujen tapahtumakalenteriin viikolla 1.

Tuttujen, jo vakiintuneiden tapahtumiemme lisäksi olemme lisänneet vielä juhlavuoden erikoistapahtumia. Kalenterissa on kaikenlaista tenniskivaa sekä lapsille että aikuisille. Seuraamme viranomaissuosituksia tapahtumien järjestämisistä, joten aikataulumuutokset ovat mahdollisia.

40 tennisvuotta juhlistamme myös ihan erityisillä juhlavaatteilla. Tilaaminen aukeaa kevätkauden alkupuolella.

Juhlavuoden kunniaksi ilmestyy myös Satan historiikki. Teiltä jäseniltä toivomme kaikenlaisia muistoja; voi olla kuvia, lehtiartikkeleita tai vaikka vain keskustelu, jossa voitte jakaa muistojanne.

Juhlavuosi näkyy monella tavalla Satan toiminnassa, myös valmennuksessa. Valmentajat ovat kehitelleet Sata 40 –harjoitteita valmennukseen. Toivottavasti valmennus voidaan kohta aloittaa ja pääsemme kokeilemaan!

Valmennustauko on 10.1. saakka. Odotamme viranomaisilta tarkempaa ohjeistusta, milloin valmennus voidaan turvallisesti aloittaa.

Mukavaa tennisvuotta 2021!