Valmennuksesta
Vastuualueet
Seuran valmennustoiminnasta vastaa kilpailu- ja valmennustoimikunta, jonka puheenjohtajana toimii hallituksen keskuudestaan valitsema henkilö ja muina jäseninä ovat päävalmentaja ja koko valmentajatiimi. Toimikunta laatii vuosittaisen valmennussuunnitelman ennen sisäpelikauden käynnistymistä seuran hallituksen hyväksyttäväksi. Päävalmentaja raportoi toiminnasta seuran hallitukselle. Valmennuksen operatiivinen toiminta on kokonaisuudessaan päävalmentajan vastuulla. Päävalmentaja vastaa valmennustoimintaa tukevien leirien suunnittelusta.
Päävalmentajan vastuulle kuuluu valmennuksen tason ylläpito ja kehittäminen mm. valmentajapalaverit, valmentajien jatkokoulutuksen suunnittelu ja esittely hallitukselle. Valmennukseen kuuluu osaltaan myös kilpapelaajan pelien seuranta kilpailuissa.
Vuotuinen valmennustauko sovitaan valmentajien kesäloman ajaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa heinäkuuta.
Valmennuspolitiikka
Seura panostaa valmennuksessaan erityisesti juniori-ikäisten tenniskasvatukseen. Se muodostaa kokonaisuuden minitenniksestä harrastajavalmennuksen kautta kilpavalmennukseen.
Valmennuksessa toteutetaan yleisiä kasvatuksellisia periaatteita mm. käytöstapojen, kielenkäytön, terveellisen ravinnon, riittävän levon ja siisteyden suhteen. Seuran valmentajat ovat koulutettuja alansa ammattilaisia ja seuramme juniorien sekä aktiivisten kilpapelaajien menestys Suomen kilpatenniksen huipulla on suurelta osaltaan määrätietoisen ja osaavan valmennuksen tulosta. Hyvät saavutetut valmennustulokset lisäävät paitsi tennisharrastajien ja kilpapelaajien motivaatiota harrastukseensa, myös seuramme tunnettavuutta hyvänä juniorikasvattajana Suomessa.
Seura arvostaa valmennustyötä ja tarjoaa kilpailukykyisen ja palkitsevan työympäristön valmentajille ja muille toimijoilleen. Seuran edun mukaista on, että valmennuspolitiikka on kirjattu avoimesti ja täsmällisesti, ja että sitä noudatetaan. Valmennuspolitiikan ovat laatineet yhteistyössä seuran hallitus ja valmentajat.
Valmennustoiminta
Valmennus jakaantuu neljään pääluokkaan: minitennis, valmennus, kilpavalmennus ja aikuisvalmennus.
Minitennis on 5–10-vuotiaille tarkoitettua pienellä kentällä ja minitennismailoilla tapahtuvaa toimintaa, jossa yhtä ohjaajaa kohden on kuusi lasta. Minitenniksen tavoitteena on alusta alkaen opettaa lapsia pelaamaan tennistä heille itselleen soveltuvilla välineillä ja pelimuodoilla. Tämä tapahtuu mm. erilaisten sovellettujen pelien ja leikkien avulla.
Valmennus on tarkoitettu n. 10-vuotiaista eteeenpäin. Harjoituskertoja on tyypillisesti 1–3 kertaa/viikko. Valmennus on tarkoitettu sellaisille tenniksen harrastajille, joita ei kilpaileminen kiehdo, mutta tennis liikuntaharrastuksena sitäkin enemmän. Valmennuksessa olevilla on aina mahdollisuus siirtyä edelleen kilpavalmennukseen.
Kilpavalmennus on junioreille, jotka haluavat kilpailla aktiivisesti. Kilpavalmennuksessa harjoitellaan pienryhmissä 3–5 kertaa viikossa, jonka lisäksi tarjotaan mahdollisuus osallistua yhteen fysiikkaharjoitukseen.
Aikuisvalmennuksessa on kaudella 2010–2011 viisi ryhmää. Aikuisvalmennuksesta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä päävalmentajaan.
Sata-tenniksen valmennustoiminnan pääperiaatteina ovat seuravat neljä kohtaa:
• lisätä juniorien kiinnostusta lajiin elinikäisenä harrastuksena
• tuottaa seuran tavoitteiden mukaisesti reippaita, liikunnallisia ja taitavia pelaajia
• tarjota jokaiselle kokemus, että hän on tärkeä ihminen ja hyvä liikunnan harrastaja
• lisätä seuran tunnettavuuttta hyvänä tennisseurana