Kilpavalmennus

SATA-TENNIKSEN U11 TEAMIT 2019-2020  

Sata-Tenniksen Teamit (Red, Orange ja Green) ovat tarkoitettu 7-11-vuotiaille tenniksestä innostuneille ja kilpailemisesta kiinnostuneille lapsille ja nuorille. 

Red, Orange ja Green Teamit harjoittelevat 2-4,5 h viikossa. Kilparyhmiin tullaan yleensä harrasteryhmän tai iltapäivätenniksen kautta (harrasteryhmässä tai iltapäivätenniksessä vähintään yhden kauden), mutta päästäkseen Teamiin ei välttämättä tarvitse olla tietyn tasoinen tai ennestään kilpaillut. Tärkeintä on innostuneisuus, sitoutuneisuus, liikunnallisuus sekä positiivinen asenne harjoittelua ja kilpailemista kohtaan! Ryhmiä valmentavat Sata-Tenniksen ammattivalmentajat. 

RED TEAM  

Red Teamiin mahtuu kahdeksan liikunnallista, innostunutta ja reipasta 7-8-vuotiasta pelaajaa, jotka haluavat harjoitella kaksi kertaa viikossa ja tutustua tenniksen kilpailumaailmaan. Red Team harjoittelee kaksi tuntia viikossa minitenniksen avulla monipuolisesti tenniksen peruslajitaitoja ja motorisia perustaitoja. Lisäksi Red Teamin pelaajat tutustuvat kilpailemiseen osallistumalla seuran sisäiselle MM-tourille ja Tykkimäki Team Tourille. Red Teamin valmennus perustuu Suomen Tennisliiton U10 opetussuunnitelmaan. 

Red Teamin tavoitteena on saavuttaa U10 opetussuunnitelman punaisen tason lajivaatimukset ja mahdollistaa jatkaminen kilpapelaajan polulle. 

Red Team pakettiin sisältyy: 

  • Tennisharjoitukset 2 x 60 min/vko.  
  • MM-tour 6kpl./vuosi (sykysyllä 15.9., 17.11. ja 15.12.)
  • Tykkimäki Team Tour & Tykkimäki Tour.
  • 2 kotihallileiripäivää (syksyllä 1.9. ja keväällä 12.1.).  
  • Ilmoittautumiset lomakkeen kautta Mini-Tennikseen, mainitse lisätiedoissa “Red Team”.

ORANGE TEAM

Orange Teamiin mahtuu kahdeksan taitavaa ja motivoitunutta 8-10-vuotiasta pelaajaa. Orange Team harjoittelee kolme kertaa viikossa 1,5h kerrallaan miditenniksen avulla monipuolisesti tenniksen lajitaitoja. Orange Teamin pelaajia kannustetaan omatoimiseen harjoitteluun iltapäivisin. Orange Teamin pelaajat osallistuvat seuran sisäisiin kilpailuihin, Tykkimäki Tourille ja kotihallileiripäiviin.


Orange team-pakettiin sisältyy:

  • Tennisharjoitukset 3 x 90 min/vko.
  • MM-tour 6 kpl./vuosi (syksyllä 15.9., 17.11. ja 15.12.)
  • Tykkimäki Team Tour & Tykkimäki Tour ja Midi Tour
  • 2 kotihallileiripäivää (syksyllä 1.9. ja keväällä 12.1.).
  • Vanhempainilta 2krt./vuosi
  • Yhteinen kilpailu- ja tapahtumakalenteri
  • Haku ville.tihverainen@sata-tennis.fi

GREEN TEAM

Green Team  on tarkoitettu aktiivisesti kilpaileville 9-11-vuotiaille pelaajille. Green Team harjoittelee kolme kertaa viikossa 1,5h. Green Teamissä harjoitellaan kokonaisvaltaisesti tenniksen laji- ja kilpailutaitoja sekä aloitetaan fysiikkaharjoittelu.

Green Team-pakettiin sisältyy:

  • Tennisvalmennusta 4,5h/vko
  • Fysiikkaharjoitukset joka päivä 15min yhdistettynä tennisharjoituksiin
  • Vanhempainillat 2krt./vuosi
  • Yhteinen kilpailu- ja tapahtumakalenteri (kilpailut+leirit)
    • Kansalliset kilpailut, JGP, leirit 2-3krt./kausi
    • Kilpailuseurannat
  • Omatoimihaaste Rocky Challenge
  • Pallopoika/tyttö –tehtävät
  • Haku ville.tihverainen@sata-tennis.fi

Sata-Tenniksen kilpavalmennus

U14 JGP Team

Team on tarkoitettu tavoitteellisesti harjoitteleville 11-14-vuotiaille kilpapelaajille. Harjoituksissa harjoitellaan monipuolisesti tenniksen laji- ja kilpailutaitoja ja aloitetaan ohjattu lajinomainen fysiikkaharjoittelu.

U14 JGP Team-pakettiin sisältyy:

  • Tennisvalmennusta 6h/viikko (mahdollisuus aamuharjoituksiin ja yksityistunteihin)
  • Fysiikkaharjoitukset 2krt./viikko
  • Urheilijan hyvinvointi luennot 2krt./kausi pelaajille ja vanhemmille, pelaaja/vanhempi palaverit 3krt./kausi
  • Kilpailu ja tapahtumakalenteri (leirit ja kilpailuseurannat)
    • Kansalliset kilpailut ja JGP/SM/TE
    • 2-4 leiriä pelipäivää/vuosi (Ei kuulu kausimaksuun)
    • Kilpailumaksujen palautukset 8kpl./vuosi
  • Pelivuoro lauantaisin klo 15-17
  • Omatoiminen harjoitteluohjelma
  • Pallopoika/tyttö –tehtävät, linjatuomaritehtävät
  • Vastuuvalmentaja Ville Tihveräinen
  • Harjoitukset: ma klo 16.30, ti-to klo 16.00
  • Haku ville.tihverainen@sata-tennis.fi 30.6.mennessä

U20 Team

Valmennus on tarkoitettu tavoitteellisesti harjoitteleville 14-20-vuotiaille kilpapelaajille, jotka tavoittelevat paikkaa Sata-Tennistä sarjajoukkueissa. Monipuolinen laji- ja kilpailutaitojen kehittäminen ja tenniksen voimaharjoittelun aloittaminen.

  • Valmennusta 4,5h iltapäivä+aamutreenit 1,5-3h (mahdollisuus yksityistunteihin)
  • 2krt. ohjattua Fysiikkaa/viikko
  • Pelaajapalaverit 3krt./kausi ja urheilijan hyvinvointiluento 2krt./kausi
  • JGP/SM/TE/ITF, luokkamestaruus, kansalliset ja sarjatennis
  • Leirit 3kpl./vuosi (Ei kuulu kausimaksuun)
  • Kilpailuseurannat
  • Kilpailumaksu palautukset 8kpl./vuosi
  • Fysiikkaohjelma
  • Oma pelivuoro ryhmälle (omatoiminen pelikerta perjantaisin 16-19)
  • Linjatuomaritehtävät, Apuvalmentajana toimiminen, Tapahtumissa apuna
  • Vastuuvalmentaja Olli Penttilä
  • Harjoitukset: ma ja ti 18.00, ke 17.00 tai 18.30 to 8.00 ja 17.30
  • Fysiikkaharjoitukset ma klo 17.00-18.00 ja to 19.00-20.00
  • Haku olli.penttila@sata-tennis.fi 30.6.mennessä

Harrastekilpa

Valmennus on tarkoitettu kaikille kilpailemisesta kiinnostuneille 12-20-vuotiaille pelaajille, jotka kilpailevat vähintään kerran kaudessa.

•Tennisharjoitukset 1,5-4,5h/viikko

•Mahdollisuus osallistua leireille 2krt./vuosi

•Mahdollisuus osallistua seuran tapahtumiin ja apuvalmentajana toimimiseen

  • Ilmoittauminen lomakkeella
Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluslinkedinmail